Varaudu kauppojen ruuhkiin ennen pääsiäistä – hanki ruoat hyvissä ajoin

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Nyt, aivan kuten suositusten mukaan jo yli vuoden ajan, on syytä välttää tarpeetonta liikkumista ja ihmiskontakteja. Ruokakaupassa asioiminen on aiheellista ajoittaa siten, että välttelee suosituimpia ja ruuhkaisimpia hetkiä.

Kaupat kehoittavat ajoittamaan pääsiäisen ruokaostokset alkuviikolle. Osa liikkeistä on avoinna myös pääsiäisen ajan, joten voi pohtia, kuinka paljon ylipäätään tarvitsee ruokaa ilman, että tekisi hävikkiä.

– Kannattaa hyödyntää kauppojen laajoja aukioloaikoja ja suunnata ostoksille heti alkuviikosta tai hiljaisempina vuorokauden aikoina. Jotkut myymälät palvelevat pääsiäisen alla jopa ympäri vuorokauden. Muistetaan kuitenkin suunnitella ostosreissut etukäteen ja noudatetaan turvallisen asioinnin ohjeita, kehottaa Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.