Afrikan tähti -pelistä poistetaan rosvot – somessa hämmästellään päätöstä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme eilen miten huippusuosioon noussut suomalainen Afrikan tähti -lautapeli täyttää 70 vuotta. Kari Mannerlan kehittämästä pelistä tuli aikoinaan nopeasti huippusuosittu koko perheen ajanvietepeli. Juhlavuoden kunniaksi pelistä on tulossa erikoispainoksen, jossa on uuden pelilaudan lisäksi myös eräs Staran lukijoita eilen hämmentänyt merkittävä muutos.

Afrikan tähti

Kerroimme nimittäin, että juhlavuoden versiossa pelissä ei ole mukana lainkaan rosvoja. Tämä ratkaisu ihmetytti lukijoitamme kovasti ja päätöksen perusteluista esitettiin monenlaisia arvioita. Osa lukijoista arveli, että rosvot olisi poistettu siksi, ettei kenellekään tule paha mieli. Tämä peruste ei olisi kestävä, sillä lapset oppivat rosvojen ansiosta ottamaan vastaan pettymyksiä myös pelien sisällä. Vielä ei ole tiedossa ovatko rosvot poissa ainoastaan juhlavuoden versiossa vai kenties myös sen jälkeen myyntiin tulevissa peleissä. Peliyhtiön tiedotteessa rosvottomuus mainitaan vain erikoisversion yhteydessä.

Vuodesta 1951 lähtien tehdyn hittipelin alkuperäinen nimi oli Kadonnut Afrikan Tähti. Vuonna 1956 ensimmäinen kansainvälinen Afrikan Tähti julkaistiin Norjassa, jossa peliä myytiin ensimmäisenä vuotena 100 000 kappaletta. Vuonna 1996 julkaistiin Suomessa myös Afrikan Tähti -korttipeli. Vuonna 2005 Helsingissä järjestettin ensimmäiset Afrikan tähden MM-kilpailut. Tuolloin julkaistiin Mannerlan suunnittelema Inkan Aarre -peli.