Uudesta Mortal Kombat -elokuvasta pitkä maistiainen nähtävissä ilmaiseksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tänä keväänä ensi-iltansa saa samannimiseen pelisarjaan perustuva Mortal Kombat -elokuva. Sekä jo 30 vuoden ajan jatkuneessa pelisarjassa että elokuvassa joukko maailman parhaita taistelijoita osallistuu tappavaan turvaukseen, jossa panoksena on tulevaisuus.

Nyt internetissä on tarjoiltu esimakua uudesta Mortal Kombat -elokuvasta. Tuotantoyhtiö Warner Bros. julkaisi ilmaiseksi internetissä elokuvan ensimmäiset seitsemän minuuttia, joissa paljastetaan Scorpion-hahmon taustatarina. Elokuvan väkivaltaisen sisällön vuoksi video on varustettu ikärajoituksella.

Uudesta Mortal Kombat -elokuvasta on lupailtu peleille uskollisempaa tulkintaa, kuin vuonna 1995 julkaistusta elokuvasovituksesta. Fanien iloksi uudessa elokuvassa kuullaan myös uusi versio ikonisesta Techno Syndrome -teemakappaleesta. Mortal Kombat saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa elokuvateattereissa ja HBO Max -palvelussa 23. huhtikuuta, mutta Suomen ensi-ilta on edelleen avoinna.