Miehellä oli kaksi vaimoa, kolme kihlattua ja 15 tyttöystävää – eivät tienneet toisistaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Teksasin Stinnettin poliisiaseman päällikkö Jason Collier on noussut talven aikana nettijulkkikseksi sosiaalisessa mediassa ilmi tulleen suhdesotkun ansiosta. Nyt on paljastunut, että miehellä oli yhteensä kaksi vaimoa, kolme kihlattua ja 15 tyttöystävää. Kaksoiselämä olisi liian laimea ilmaisu kuvailemaan tunnollisena perheenisänä pidetyn miehen syrjähyppyjä.

Miehellä on neljä lasta, vaikkakaan todellista määrää on mahdotonta selvittää lukuisten salasuhteiden vuoksi. Collier ei ollut sopinut vaimojensa, kihlattujensa tai tyttöystäviensä kanssa avoimesta parisuhteesta, eivätkä naiset tienneet toisistaan. Kunnes eräänä päivänä sosiaalisessa mediassa julkaistu paljastus toi kaiken päivänvaloon.

Cecily Steinmetz julkaisi paljastuksen, jossa hän kertoi Jason Collierin elävän valheellisesti. Nainen oli seurustellut Collierin kanssa ja nähnyt väärennetyn todistuksen miehen naimattomuudesta. Steinmetz oli hänen tyttöystävänsä ja oli eronnut miehestä päivää aiemmin. Hän oli yhteydessä yhteen miehen vaimoista ja päätti kertoa kaiken julkisesti. Nainen jopa lisäsi kaupungin julkaisun paikkamerkinnäksi, jotta kaikki näkivät paljastuksen.