Poliisilta tyylikäs kiinniotto Hartolassa – seurasi rikollisen renkaanjälkiä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Hämeen poliisilaitoksen partio päätti pysäyttää auton Hartolan Koitintiellä. Kun poliisiauto kääntyi auton perään, niin kuljettaja alkoi kiihdyttää vauhtiaan ja katosi näkyvistä. Partio seurasi auton jälkiä hiekkatiellä ja löysi auton metsäautotien varresta.

– Autossa oli kuljettajan paikalla kuusikymppinen mies, joka on ajokiellossa. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti näytti positiivista. Autossa oli väärät rekisterikilvet, jotka kuuluivat miehen omistamaan toiseen autoon, poliisit.

Rekisteritunnusta oli muokattu siten, että se ei sopinut miehen kuljettamaan autoon, eikä toiseen miehen omistamaan autoon, mistä ne alunperin olivat. Rekisterikilvet irrotettiin ja toimitettiin katsastusasemalle.

Autosta oli ajoneuvovero erääntynyt. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänelle kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, ajoneuvoverorikkomuksesta sekä ajoneuvorikkomuksista.