Jessie J herutteli biksuissa – paljasti samalla uuden poikaystävänsä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Laulaja Jessie J tunnetaan monista hiteistään, joista suurimpien joukossa ovat muun muassa Price Tag ja Bang Bang -nimiset kappaleet. Nyt nainen päätti esitellä treenattua bikinivartaloaan kuvissa, jotka hänen uusi poikaystävänsä oli tähdestä napannut.

Jessie J täytti hetki sitten vuosia ja päätti juhlistaa syntymäpäiväänsä Instagramissa julkaisemalla oman alastonkuvansa. Tällä kerralla 33-vuotias kaunotar nähdään kuitenkin valkoisissa bikineissä upeaa merimaisemaa vasten. 

Viime vuosien aikana Jessie J on ollut paljon median huomion keskipisteenä ollessaan suhteessa näyttelijä Channing Tatumiin. Viime vuonna pariskunnan on-off -suhde kuitenkin päättyi lopullisesti. Tällä hetkellä laulaja seurustelee tanssijana työskentelevän Max Pham Nguyenin kanssa ja on alkanut haaveilemaan jopa perheen perustamisesta.