Victoria’s Secret -enkeli paljasti raskauden perheelleen – kuvasi ihanat reaktiot videolle

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hollantilainen Romee Strijd tunnetaan Victoria’s Secret -enkelinä, ja kaunotar onkin toiminut alusvaatemerkin mallina jo vuodesta 2015 lähtien. Tähti kertoi viime kesänä Instagramissa odottavansa miehensä kanssa ensimmäistä lastaan. Strijd on julkaissut koskettavan videon, jossa nähdään miten hän paljasti raskausuutiset perheelleen.

Romee Strijd julkaisi hänen YouTubessa videon, jossa hän muistelee miehensä Laurensin kanssa hetkiä, jolloin he kertoivat raskaudesta heidän perheelleen. Pariskunta päätti kuvata jokaisen kohtaamisen videolle, minkä ansiosta he ovatkin onnistuneet nyt koostamaan koskettavista hetkistä herkän videon.

Videolla nähdään miten Romee ja Laurens joutuivat sushiaterian äärellä kertomaan miehen vanhemmille raskaudesta vain tunti sen jälkeen kun he olivat vasta itse tehneet testin. Sen jälkeen he ajelivat lähellä asuvien sisarusten ja vanhempien luo kertomaan ilouutiset.

Myöhemmin pariskunta vieraili vielä isovanhempiensa luona kertomassa, että heistä on tulossa isoisovanhempia. Koronakaranteenin vuoksi Romee ja Laurens nähdään turvallisen välimatkan päässä sukulaisistaan, mutta lopulta moni heistä päätyy kuitenkin rikkomaan turvaväliä ja halaamaan tulevia vanhempia.