Asianajaja: Harvey Weinstein sokeutuu ja menettää hampaitaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Raiskauksesta tuomittu Hollywood-moguli Harvey Weinstein on jälleen otsikoissa. 69-vuotias tuottaja asetettiin taannoin syytteisiin seksuaalirikoksista Kalifornian osavaltiossa. Häntä syytetään viiteen naiseen kohdistuneista rikoksista vuosina 2004-2013.

Uusien syytteiden myötä Harvey Weinstein oltaisiin todennäköisesti luovuttamassa New Yorkista Los Angelesiin oikeuskäsittelyä varten. Tuottajan asianajajat ovat kuitenkin vastustaneet hänen siirtoaan. Heidän mukaansa syynä ovat Weinsteinin terveysongelmat.

Asianajaja Norman Effmanin mukaan Harvey Weinstein on nykyään lähes sokea ja odottavan silmäleikkaukseen pääsyä. Lisäksi hän kertoo päämiehensä menettäneen neljä hammastaan, minkä vuoksi hänelle on varattu aikoja hammaslääkärin toimenpiteitä varten. TMZ-sivuston mukaan seuraava oikeuskäsittely on määrä pitää toukokuussa, joten Weinstein pysyy sellissään New Yorkissa ainakin siihen saakka.