Netflixin supersuosittu Bridgerton jatkuu vielä vuosia – kolmas ja neljäs tuotantokausi vahvistuivat

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Historiallista draamaa, romantiikkaa ja rohkeitakin kohtauksia sisältävä Bridgerton on noussut yhdeksi Netflixin suosituimmista nimikkeistä. Suosion ansiosta 1800-luvun Englannin sijaishallitsijoiden ajaksi kutsutulle kaudelle sijoittuvan sarjan fanien ei tarvitse pelätä sen loppuvan vielä ainakaan hetkeen.

Netflix on paljastanut Bridgertonin saavan ainakin vielä kolmannen ja neljännen tuotantokauden. Sarjan toinen kausi on parhaillaan työn alla. Toistaiseksi tiedossa ei tosin ole, koska sen on määrä ilmestyä Netflixiin.

Taannoin Bridgertonin faneille tarjoiltiin myös vähemmän iloisia uutisia. Yksi sarjan tähdistä, Simon Bassetia näyttelevä Regé-Jean Page ei tule jatkamaan sarjassa sen tulevalla toisella tuotantokaudella. Julia Quinnin kirjoihin perustuvan sarjan suuret katsojaluvut saanut ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixissä 25. joulukuuta 2020.