Downton Abbey -suosikkisarjasta tehdään elokuva

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suositussa Downton Abbey -sarjassa seurattiin englantilaisen Crawleyn aatelissuvun ja heidän palvelijoidensa elämää 1900-luvun alkupuolella. Sarjaa tehtiin kuuden tuotantokauden edestä, ja vuonna 2019 sen tarina jatkui Downton Abbey -elokuvan muodossa.

Downton Abbeyn fanien ei tarvitse heittää vieläkään hyvästejä kartanon asukkaille, sillä uusi Downton Abbey -elokuva on jo työn alla. Jatko-osan juonen yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa, mutta fanit ovat epäilleet tapahtumien pyörivän tälläkin kertaa jonkin kuninkaallisen perheen jäsenen tai muun tärkeän hahmon vierailun ympärillä.

Varietyn mukaan uudessa Downton Abbey -elokuvassa nähdään alkuperäisten tähtien lisäksi muun muassa The Affair -tähti Dominic West, Guardians of the Galaxy -elokuvasta tunnettu Laura Haddock, Hannibal-sarjan Hugh Dancy. Elokuvan on tarkoitus saada ensi-iltansa Iso-Britanniassa jo 22. joulukuuta 2021.