Euroviisuvoittaja huumeskandaalin keskiössä – Italian solisti menee huumetestiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuoden 2021 Euroviisuissa voittajaksi nousi lopulta Italian Måneskin-yhtye kappaleellaan Zitti E Buoni. Voittokappale oli Suomen edustaja Blind Channelin kappaleen tavoin rockia. Nyt viisuvoittajan on väitetty käyttäneen huumeita.

Euroviisujen järjestäjätaho EBU on kertomansa mukaan selvittämässä Italian edustajan solisti Damiano Davidin väitettyä huumeidenkäyttöä. Netissä on levinnyt video, jolla nähdään Davidin sniffaavan pöytää. Mies on kiistänyt käyttäneensä kokaiinia.

Nyt skandaali on räjähtänyt käsiin ja laulaja on kertonut menevänsä vapaaehtoiseen huumausainetestiin Italiaan matkustamisen jälkeen. Yhtye olisi halunnun huumausainetestin jo lauantaina, mutta EBU ei voinut järjestää sitä huhujen lopettamiseksi. Pöydästä oli hajonnut lasi, jonka sirpaleita David kertomansa mukaan noukki videolla.