Tässä he ovat! Amissitytöt saivat vihdoinkin uudet tyylit

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Return to Amish -sarjan uudella tuotantokaudella uskonnollisen yhteisön taakseen jättävät Rosanna ja Maureen ovat joutuneet koko elämänsä seuraamaan tarkkoja ohjeita muun muassa pukeutumiseen liittyen. He ovat joutuneet sitomaan hiuksensa, käyttämään pitkää mekkoa ja pientä hattua. Ehostus on ollut kiellettyä.

Nyt tyttöset ovat päässeet muuntautumisleikkiin erottuaan yhteisöstään. Leveästi ystäviensä edessä hymyillyt Rosanna kuvaili kukkamekon pukemista, meikkaamista ja hiusten avoinna pitämistä kuin olisi vapauttanut aidon persoonallisuutensa. Kaikki kehuivat hänen näyttävän upealta.

Maureenin muodonmuutos ei ollut sen vähäpätöisempi, sillä kaverit sanoivat hänen muuttuneen kuin kokonaan uudeksi henkilöksi. Maureen itse kertoi jännittäneensä uutta ulkonäköä ja sen paljastamista niin paljon, että tärisi. Hän myönsi, että uusi ulkonäkö tuntui vielä vieraalta. Amissit ovat pohjoisamerikkalainen kristittyjen ryhmä, jossa eletään vanhanaikaisilla tavoilla vailla mukavuuksia.