Facebook järjestää Facebook Sustainability Forum -verkkotapahtuman

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sosiaalisen median yhtiö Facebook järjestää 22. kesäkuuta ensimmäistä kertaa Facebook Sustainability Forum -tapahtuman, jonka tavoitteena on nostaa keskustelua ilmastoon liittyvistä kestävyyshaasteista. Tapahtumassa poliitikkoja, asiantuntijoita ja liike-elämän edustajia keskustelee miten tulevaisuuden haasteisiin voidaan vastata teknologian avulla. Englanninkielinen tilaisuus lähetetään verkkoon Facebookin Tukholman toimistosta.

– Facebook on pitkään pyrkinyt rakentamaan ja ylläpitämään kestävää liiketoimintaa kaikilla osa-alueilla. Jo viime vuonna saavutimme tavoitteemme nettopäästöjen nollatasosta omissa toiminnoissamme ja käytämme myös 100-prosenttisesti uusiutuvaa energiaa, Facebookin kestävän kehityksen EMEA-alueen päällikkö Eoghan Griffin kertoo.

– Yhä kestävämpään toimintaan pyrkiminen ei kuitenkaan koskaan lopu – meidän on tutkittava uusia ratkaisuja päivittäin saavuttaaksemme seuraavan tärkeän tavoitteen; nettonollapäästötason koko arvoketjussamme vuoteen 2030 mennessä, Griffin jatkaa.

Facebook Sustainability Forumin aikana voi kuunnella ja seurata Griffinin lisäksi ympäristö- ja maatalousvaliokunnan puheenjohtaja Kristina Yngwea, RISE:n Dennis Pamlinia ja SVT:n toimittaja sekä kirjailija Erika Bjerströmiä. Lisäksi Foodoran toimitusjohtaja Hans Skruvfors kertoo, kuinka teknologiaa voidaan yhdessä hyödyntää vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Foorumia moderoi toimittaja, juontaja, puhuja ja riippumattoman ajatushautomo Global Utmaning puheenjohtaja sekä kestävän kehityksen asiantuntija Catarina Rolfsdotter-Jansson.