Uusi Taru sormusten herrasta -elokuva tulossa – toteutetaan anime-tyylisenä

Elokuvat Viihdeuutiset · Tim Isokivi

J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjojen maailmaan sukelletaan lähitulevaisuudessa paitsi Amazonin jättisarjan muodossa, myös valkokankailla. Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogian tuottanut New Line Cinema -yhtiö työstää parhaillaan Keski-Maahan sijoittuvaa animaatioelokuvaa.

The Lord of the Rings: The War of the Rohirrim -elokuvassa perehdyttään Helm’s Deepin, eli Ämyrilinnan historiaan. Anime-tyyliseksi kuvaillun elokuvan ohjaa Deadline-sivuston mukaan muun muassa Netflixin Ghost in the Shell: SAC_2045 -sarjasta tunnettu japanilainen Kenji Kamiyama. Sarjan konsulttina toimii Taru sormusten herrasta ja Hobitti -elokuvatrilogioita käsikirjoittamassa ollut Philippa Boyens.

Animaatioelokuva sijoittuu aikaan noin 250 vuotta ennen Taru sormusten herrasta -elokuvia. J.R.R. Tolkienin maailma on ollut jälleen runsaasti tapetilla. Taru sormusten herrasta- elokuvatrilogia julkaistiin taannoin uudelleen elokuvateatterilevitykseen teattereiden aukeamisen kunniaksi.