Tältä Disney-hahmot näyttäisivät oikeasti – taiteilijan upeat muokkaukset paljastuivat

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Disneyn piirrettyjä on ilmestynyt jo yli 50 kappaletta, minkä jälkeen myös Pixarin tuottamia elokuvia on julkaistu jo toista kymmentä. Monista lapsille ja koko perheelle suunnatuista piirroselokuvista ja animaatioista on tullut ihmisille iso osa lapsuutta, jolloin samoja elokuvia katsottiin yhä uudelleen ja uudelleen.

Moni lapsi pitää animaatioiden hahmoja taianomaisina ja erityisen kauniina. Hahmoille piirretyt mittasuhteet ovat kuitenkin hyvin epäluonnollisia. Nyt TikTokissa suurta suosiota saanut taiteilija Holly Fae on alkanut antamaan Disney-kaunottarien kasvonpiirteille uusia mittasuhteita.

Holly Fae julkaisee kanavallaan videoita, joissa hän näyttää miten hän muuttaa editointityökaluilla Disney-piirretyistä tuttujen hahmojen kasvonpiirteet niin, että niiden mittasuhteet ovat hieman luonnollisemmat. Monesti etenkin silmiä pienennetään, silmäripsiä lyhennetään ja nenää suurennetaan. Videoilta käy ilmi, että hahmot olisivat upean näköisiä myös realistisimmilla kasvonpiirteillä.

@hollyfae_art

Which do you like better? ##elsa ##frozen2 ##foryou ##fyp ##artchallenge ##funny ##4upage ##artclub ##disney ##makeover

♬ Into the Unknown – VoicePlay

@hollyfae_art

Congrats Hicstrid fans! Your vote won! ##httyd is next! ##princessanna ##disney ##disneyprincess ##frozen2 ##disneyedits

♬ Way Back Home – Shaun

@hollyfae_art

Reply to @sara_drawws I’m thinking Shrek and Fiona next… ##disney ##disneyprincess ##beautyandthebeast ##disneyedit ##foryoupage

♬ Fader – Clutch

@hollyfae_art

Reply to @chrisoriginal 10 princesses down and only a few more to go! ##sleepingbeauty ##disneyprincesses ##fyp ##foryou ##disneyedit

♬ Once Upon a Dream – Invadable Harmony