Madonna kiersi maailmaa – viisi maata kolmessa viikossa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monien matka- ja lomasuunnitelmat ovat peruuntuneet koronaviruksen myötä. Moni julkisuuden henkilö on kuitenkin aloittanut matkustamisen tai jatkanut sitä rajoituksista huolimatta omien yksityiskoneidensa suojissa. Taannoin myös Madonna lähti kiertämään maailmaa.

Popin kuningatar Madonna päätti, että kotona oleskelu saa nyt riittää. 62-vuotias tähti pakkasi laukkunsa ja lähti 26-vuotiaan poikaystävänsä Ahlamalik Williamsin kanssa Afrikkaan. Pariskunta lensi Daily Mail -sivuston mukaan ensin Los Angelesista Lontooseen ja sen jälkeen Egyptin kautta Malawiin ja Keniaan.

Madonna ja Ahlamalik Williams lähtivät matkaan kahdestaan, mutta Madonnan viisi lasta, Rocco, David Banda, Mercy James sekä kaksoset Estere ja Stella liittyivät matkaan mukaan myöhemmin. Madonna lähti matkaan perheensä kanssa jouluaattona ja vietti joulun välipäivät sekä vuodenvaihteen Afrikassa seikkaillen.