Helteet jatkuvat – viikonlopun sääkartta hehkuu punaisena

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kulunut kesä on ollut erityisen lämmin, ja lämpimistä keleistä päästiin nauttimaan suurimmassa osassa Suomea myös juhannuksena. Lämpimät kelit eivät myöskään ole tuoreimpien ennustusten perusteella väistymässä vielä hetkeen.

Forecan mukaan helteiden alue kutistuu viikon puolivälin vaiheilla, rajoittuen lähinnä Suomen eteläosaan ja mahdollisesti Lappiin. Torstaina satetaan nähdä runsaitakin paikallisia kuurosateita maan etelä- ja keskiosissa.

Viikonloppuna säät muuttuvat ennusteiden mukaan jälleen helteisiksi etelässä, Suomen keksiosassa ja isossa osassa pohjoista. Lämpötilat saattavat jälleen kohota 27-30 asteeseen. Ilmatieteen laitoksen sääkartassa Suomea peittääkin viikonloppuna hehkuvan punainen lämpimän ilman massa. Helteiden jatkuessa voidaan päästä nauttimaan myös niin kutsutuistä järvihelteistä sisävesien pintalämpötilojen ylittäessä 25 astetta.