Muodokkaalta Bebe Rexhalta kuuma alusvaatevideo: ”Painostani riippumatta kovismuija

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laulaja-lauluntekijä Bebe Rexha on niittänyt etenkin Yhdysvalloissa menestyksekästä uraa poptähtenä, nousten toistuvasti Billboard-listalle. 31-vuotias tähti on tullut tunnetuksi mediassa musiikkinsa ohella myös tavastaan poseerata rohkeissakin kuvissa.

Nyt Bebe Rexha on jakanut rohkean videon, jossa hän puhuu kehopositiivisuuden puolesta. Näyttävällä videolla laulaja nähdään tanssimassa Nicki Minajin Good Form -kappaleen tahtiin sinisissä alusvaatteissa.

– Kuinka paljon luulet minun painavan? Se ei kuulu kenellekään. Olen nimittäin kovismuija painostani riippumatta. Normalisoidaan 75 kiloa, Bebe Rexha julisti videolla.

Bebe Rexhan julkaisi toukokuussa uuden Better Mistakes -albuminsa. Fanit ehtivät odotella tähden uutta levyä jonkin aikaa, sillä Rexhan edellinen Expectations-pitkäsoitto ilmestyi jo vuonna 2018.

@beberexha

Feeling like a bad bitch today.

♬ original sound – emm.