HIM-yhtyeen entinen kosketinsoittaja avoimena huippuvuosista: ”Menestys ja menetys kulkivat käsi kädessä”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lahjakkaan taiteilijasielun elämä voi olla raadollista rämpimistä rokkitähtenä. Yksi musamaailmassa helvettiin ja takaisin kulkeneista on HIM-yhtyeessä menestysvuosina soittanut Jussi-Mikko ”Juska” Salminen. Hän toimii nykyisin luennoitsijana kertomassa, että julkisuus voi olla parhaimmillaankin pelkkää paskaa.

Harva pääsee esiintymään suosikkiyhtyeensä kanssa – saati lempibändinsä vakituiseksi jäseneksi. Kouvolasta kotoisin olevalle Juskalle tämä kuitenkin tapahtui juuri ennen HIM-yhtyeen kansainvälistä nousukiitoa 20 vuotta sitten. Ville Valo kutsui miehen yhtyeeseen ja Juska vastasi kutsuun myöntävästi. Tämä onnenpotku koitui myös hänen elämänsä käänteentekeväksi murheenkryyniksi.

– Olin kokematon kouvolalainen nuori mies, joka nousi tähtiin Ville Valon matkassa, pysyi hetken perässä, ja sukelsi lopulta alas syvälle pohjamutiin. Sieltä syvältä etsin raskasta tietä kulkien vapautta olla taas oma itseni, nykyisin menneisyydestään luennoiva mies kertoo.

Julkisuus vei hänet jättimenestykseen. Ura päättyi totaaliseen loppuunpalamiseen. Pudotus oli karu ja hän joutui rakentamaan koko elämänsä perustan uudelleen pala kerrallaan. Nyt hän on opiskellut unelmiensa ammatin lasten ja nuorten parissa, tavannut elämänsä naisen ja selättänyt uupumuksen. Hän ei kuitenkaan yritä esittää parempaa ihmistä tai luoda mielikuvia aina auvoisesta elämästä. Juska kertoo avoimesti, että elämässä on edelleen varjostavia tekijöitä, kuten depressio ja lapsettomuus.

Ehkäpä juuri siksi hän kiertää luennoimassa tarinoita ja kertomassa hetkistä rehellisesti yleisöään kunnioittaen. Hänen ydinviestinsä on, että kenelle tahansa voi tapahtua mitä tahansa. Hän haluaa puhua suunsa puhtaaksi niin varoittavana kuin kannustavana esimerkkinä. Juskan läsnäolo on aitoa ja hän saa kuulijansa uppoutumaan tarinaan.

– Olen koulutukseltani medianomi ja yhteisöpedagogi ja opiskelen tällä hetkellä YAMK-tutkintoa nuorisotyön johtamisessa ja kehittämisessä. Työskentelen lastensuojelunpalvelua tuottavassa Nuorten väylässä, mies kertoo nykytilanteestaan.

Tärkeää työtä paikallisten nuorten parissa tekevä Juska on vilpitön, rauhallinen ja asiantunteva. Hän kertoo Staralle toivoneensa puolisonsa kanssa omia lapsia, mutta haikara ei ole löytänyt heidän kotiinsa Kouvolaan. Musertava kaipuu pienten ihmisten pariin vei heidät adoptioprosessiin, josta tuli kielteinen päätös. Nyt Juska haaveilee auttavansa lapsia toisella tapaa esimerkiksi sijaisvanhempana tai mahdollisesti tukiperheenä. Nuorisotyö on ehkäpä juuri tästä syystä sydäntä lähellä.

Elämää nähnyt ja julkisuuden vaaranpaikkoihin kompastunut Juska Salminen tietää, että epäonnistuminen antaa tilaisuuden uuteen kukoistukseen. Kun ihminen vedetään huipulta pohjamutiin, joutuu hän rakentamaan itselleen jonkinlaiset elämän tikapuut kuopan pohjalta takaisin ylös. Nämä askelmat toimivat kivijalkana kaikelle tulevalle. Tämä jos mikä antaa eväät myös muiden auttamiseen ja elämässä eteenpäin kannustamiseen.

Lisätietoa: Juskamedia ja Speakersforum