Nainen tiedotti olevansa Pete Davidsonin vaimo – sitten murtautui koomikon kotiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koomikko-näytteljä Pete Davidson on joutunut keskelle erittäin hämmentäviä tapahtumia. Michelle Mootreddy -niminen nainen väitti ensin julkisesti menneensä naimisiin tähden kanssa, ja murtautui lopulta jopa hänen New Yorkin Staten Islandilla sijaitsevaan kotiinsa.

Kaikki alkoi Bodega Cats -nimisen tuotantoyhtiön nimissä julkaisusta pressitiedotteesta. Siinä Pete Davidsonin kerrottiin perustaneen yhtiön lapsuudenystävänsä Michellen kanssa, minkä lisäksi kaksikon kerrottiin menneen naimisiin.

Pete Davidsonin edustaja kuitenkin kiisti nopeasti väitteet sekä naimisiin menemisestä että tuotantoyhtiön perustamisesta. Tapaus ei jäänyt erikoiseen pressitiedotteeseen, sillä torstaina poliisit saivat hälytyksen murrosta Pete Davidsonin New Yorkin kodista.

Tähden kotona tapahtumahetkellä olleen sukulaisen mukaan Michelle Mootreddy oli ilmestynyt kotiin ja vain istunut keittiön pöydän ääreen. TMZ-sivuston mukaan viranomaiset ovat vahvistaneet murtautujan olleen sama Michelle, joka julkaisi väärää tietoa sisältäneen pressitiedotteen paria päivää aikaisemmin.