Ministeri Maria Ohisalo on raskaana – laskettu aika joulukuussa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo on pitänyt tiedotustilaisuuden liittyen hänen puheenjohtajakauden jatkoon. Suomen sisäministerinä työskentelevä Ohisalo paljasti odottavansa lasta. Laskettu aika on joulukuussa.

Helsinkiläinen, 36-vuotias Maria Ohisalo odottaa ensimmäistä lastaan aviomiehensä Miika Johanssonin kanssa. Vihreiden puheenjohtaja puhkesi kyyneliin tiedotustilaisuudessa ilouutisen kerrottuaan. Hän aikoo myös hakea Vhreiden puheenjohtajapaikkaa uudelleen.

– Jos kaikki menee hyvin, saamme mieheni Miikan kanssa jouluna perheenlisäystä. Tämä asia on jännittävä ja valtavan suuri. Suurempi kuin oikein mikään, mitä olen elämässäni kohdannut. Vastuu tuntuu käsittämättömän isolta ja tärkeältä. Olemme tästä puolisoni kanssa enemmän kuin onnellisia, Ohisalo toteaa.

Ohisalo kertoi tiedotustilaisuudessa, että haluaisi olla vanhempainvapaalla ensi vuoden kevään ajan. Hän on aikeissa palata töihin kesällä 2022. Äitiysloman sijaisista ei ole tehty vielä päätöksiä.