Spice Girlsin Wannabe täytti 25 vuotta – nosti tyttöbändin kertaheitolla tähteyteen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläisen Spice Girls -tyttöbändin debyyttisingle Wannabe julkaistiin Iso-Britanniassa 8. heinäkuuta 1996. Valtavan suosion saavuttanut kappale teki yhtyeestä kertaheitolla maailmanlaajuisen ilmiön. Nyt Wannaben julkaisusta on kulunut 25 vuotta.

Spice Girls juhlistaa merkkivuotta julkaisemalla uuden Wannabe 25 -EP:n digitaalisena sekä vinyyli- ja kasettimuodossa. Alkuperäisen kappaleen lisäksi mukana on Junior Vasquezin remix-versio, Wannaben demoversio ja ennenjulkaisematon Feed Your Love -kappale.

Wannabe on Spice Girlsin eniten suoratoistoja Spotifyssä kerännyt kappale. Sitä on kuunneltu maailmanlaajuisesti yli 600 miljoonaa kertaa. Hieman yllättäen Spice Girlsiä kuuntelevat Spotifyssä eniten amerikkalaiset, toiseksi eniten saksalaiset ja vasta kolmanneksi eniten britit.

The Telegraph -lehden mukaan Spice Girlsin ensimmäinen kappale oli balladi Feed Your Love, joka hylättiin liian seksuaalisen sisällön vuoksi. Yhtye työsti Wannaben nopealla aikataululla luovuuden puuskassa. Wannaben ja Spice Girlsin suosioon vaikutti epäilemättä osittain kappaleen riehakas ja anteeksipyytelemätön musiikkivideo.