Valtava käärme luikerteli Bangkokin puistossa – palomiehet veivät pytonin pois

Matkailu · Terhi Piiroinen

Perheet hieraisivat silmiään Bangkokilaisessa puistossa, kun puun oksalla kiemurteli valtava pytonkäärme. Paikalle soitettiin palokunta, sillä käärme oli syytä siirtää turvallisempaan paikkaan.

Osa pytonkäärmeistä voi kasvaa peräti 7,5 metrin mittaiseksi. Bangkokilaisessa puistossa luikerrellut yksilö ei ollut ehkä näin pitkä, mutta lähemmäs viittä metriä kuitenkin. Associated Press on julkaissut käärmeoperaatiosta videon.

Videolla nähdään, kuinka pelastusviranomaiset kiipeävät puuhun ottamaan jättiläiskokoista matelijaa kiinni. Osa palomiehistä on viereisen rakennuksen katolla. Lopulta käärme pääsee katutasoon ja se kuljetetaan toivottavasti viidakkoon elelemään.