Leijonanpennun jalat murrettiin tahallaan – eläimen ei haluttu pakenevan turisteja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Venäjällä on järkytytty törkeästä eläinrääkkäystapauksesta. Simba-nimisen leijonanpennun jalat murrettiin tarkoituksella, jotta se ei pääsisi pakenemaan turisteja. Simba vietiin sen emolta vain muutaman viikon ikäisenä.

Eläin pakotettiin poseeraamaan turistien kuvissa Dagestanin alueella sijaitsevalla rannalla. Leijonan kasvaessa sen jalat murrettiin, jotta se ei kykenisi juoksemaan pakoon. Eläin oli lopulta hylätty kylmään ja likaiseen navettaan. Se toimitettiin tapauksen sittemmin julki tuoneen eläinlääkäri Karen Dallakyanin hoivaan.

Sairaalahoidon ansiosta Simba kykenee jälleen kävelemään. Osa sen vammoista tulee kuitenkin todennäköisesti pysymään elinikäisinä. Dallakyanin mukaan tapauksesta on sittemmin aloitettu rikostutkinta, uutisoi Metro.