Miehen sukuelin kaksi viikkoa jumissa munalukossa – jätti pysyvät jäljet

Ohhoh! Terveys · Tim Isokivi

Thaimaan Bangkokissa asuva mies joutui taannoin sairaalaan jokseenkin epätyypillisen teon seurauksena. Hänen sukuelimensä oli nimittäin kiinni munalukossa, jota hän ei saanut omin voimin auki. 38-vuotias mies ei saanut sukuelimensä varteen kiinnittämäänsä munalukkoa auki kadotettuaan avaimen.

Lukko ehti olla kiinni sukuelimen ympärillä kahden viikon ajan, kunnes elin alkoi turvota ja kipu muuttui lähes sietämättömäksi. Lopulta miehen äiti hälytti kotiin ambulanssin. Pelastustyöntekijä Thongchai Donsonin mukaan miehen kärsimät vammat olivat odotettua vakavammat, ja hänet kiidätettiin läheiseen sairaalaan. Sukuelin onnistuttiin lopulta vapauttamaan timanttileikkurin avulla yli puoli tuntia kestäneessä toimenpiteessä. Miehelle määrättiin antibioottivoide- ja penisiliinikuuri.

News.com.au-uutissivuston mukaan miehen varustus oli koettelemuksen jäjiltä runneltu, ja hän saattaa kärsiä pysyvistä vammoista. Anonyyminä pysyttelevän miehen äiti kertoi tämän kiinnittäneen munalukon sukuelimensä ympärille silkasta tylsyydestä. Äiti kuvailee poikaansa omissa oloissa viihtyväksi sinkkumieheksi, joka on viettänyt runsaasti aikaa kotona koronakriisin vuoksi.