Guns N’ Roses julkaisi ensimmäisen uuden kappaleen vuosiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rockyhtye Guns N’ Roses julkaisi vuonan 2008 Chinese Democracy -albuminsa, minkä jälkeen yhtyeeltä ei ole kuultu levytettyä uutta materiaalia. Nyt yhtye on kuitenkin yllättänyt faninsa ennen virallisia teitä julkaisemattomalla kappaleella.

Guns N’ Rosesin verkossa julkaisema kappale kantaa nimeä Absurd. Kyseessä on uusi versio Chinese Democracy -levyä varten nauhoitetusta Silkworms -kappaleesta, joka ei kuitenkaan lopulta päätynyt levylle. Kappaletta on jo esitetty yhtyeen taannoisissa konserteissa.

Absurd-kappale eroaa Silkworm-nimellä julkaistusta versiosta muun muassa kitaristi Slashin mukanaolon ja kone-elementtien poissaolon ansiosta. Guns N’ Roses on kiertänyt kesän aikana Yhdysvaltoja klassisella kokoonpanollaan, jossa mukana ovat Axl Rosen lisäksi Slash ja basisti Duff McKagan.