Koulut alkavat – poliisi valvoo koulujen läheisyydessä

Autot Koti & Asuminen Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaiset lapset ja nuoret ovat jälleen palaamassa koulujen penkeille. Kouluteillä käy sen myötä kuhina, minkä vuoksi viranomaiset ovat tehostamassa valvontaansa oppilaitosten läheisyydessä. Tavoitteena on onnettomuuksien ennala ehkäiseminen ja turvallisen koulumatkan varmistaminen.

Poliisi valvoo tehostetusti etenkin liikennettä koulujen lähettyvillä. Pääpaino tulee olemaan nopeuksien ja suojatiesääntöjen noudattamisen valvomisessa. Myös suojattomien tienkäyttäjien käyttäytymiseen, liikennevalojen noudattamiseen, turvalaitteiden käyttöön ja tarkkaamattomuutta aihettaviin tekijöihin tullaan kohdistamaan valvontaa liikenteessä.

– Poliisin näkyminen ja ennen kaikkea näkyvä valvonta rauhoittaa liikennettä ja lisää koululaisten koulumatkojen turvallisuutta ja myös turvallisuuden tunnetta, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Kallio kertoo tiedotteessa.

Kallion mukaan autoilijoiden olisi tärkeää huomioida riittävän alhaisen nopeuden merkitys ja erityinen varovaisuus. Liikkeellä ovat nimittäin tästä viikosta eteenpäin kaikista pienimmät ja liikenteeseen tottumattomimmat koululaiset.