Olivia Culpo poseerasi paratiisirannalla – miesten lomakuume nousee heti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltalainen malli Olivia Culpo tuli tunnetuksi ympäri maailmaa vuonna 2012 voittaessaan Miss Universum -kilpailut. Nykyisin kaunotar työskentelee myös näyttelijänä ja hänet on nähty muun muassa Amy Schumerin I Feel Pretty -elokuvassa. Tänä vuonna Culpo pääsi toistamiseen uimapukujen raamatun Sports Illustrated -aikakauslehden maailmankuulun uimapukunumeron sivuille.

Nyt kuvankaunis missitär poseeraa paratiisirannalla upeassa kuvasarjassa, joka saa varmasti monet haaveilemaan koronakriisin jälkeisestä etelänlomasta. Näiden kuvien myötä varsinkin miehet varmasti pohtivat jo seuraavan lomareissun ajankohtaa ja kohdetta.

Taannoin Olivia Culpo kertoi, että nykyään hän pyrkii syömään terveellisesti 80 prosenttia ajasta ja loput 20 prosenttia hän herkuttelee. Etenkin kuluneen vuoden aikana Culpo on kokenut saavansa hyvästä ruuasta ja herkuista lohtua, minkä vuoksi hän ei ole halunnut kieltää niitä itseltään.