Arja Korisevalle Iskelmä-Finlandia – ura kestänyt yli 30 vuotta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuonna 1989 tangokuningattareksi kruunattu laulaja Arja Koriseva on saanut Iskelmä-Finlandian palkinnon. Hän on toiminut yli 30-vuotisen uransa aikana niin iskelmälaulajana, musikaalitähtenä kuin TV-kasvona.

Nokian kaupungin myöntämä tunnustus kevyen musiikin eteen tehdystä työstä on arvoltaan 10.000 euroa. Koriseva on julkaissut urallaan 15 albumia, joista seitsemän on myynyt kultaa ja neljä platinaa. Hänen tunnetuimpia hittejään ovat Enkelin silmin, Rannalla, Kuningaskobra, Rakastunut nainen ja Tuulen värit.

– Aivan mahtavaa! Olo on todella kiitollinen ja onnellinen. Kaikkien näiden upeiden ja värikkäiden työvuosien jälkeen palkinto tuntuu todella hyvältä. Olen kokenut viihdyttämisen kutsumuksekseni jo hyvin nuorena ja iskelmämusiikki on ollut musiikkiani aina, kertoo tunnelmistaan Arja Koriseva.