EU haluaa yhteisen laturin kaikkiin älypuhelimiin – lakiehdotus esitellään syyskuussa

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Monien älypuhelinmallien lataaminen onnistuu vain tietynlaisilla, niille varta vasten suunnitelluilla latureilla. Esimerkiksi Apple käyttää laitteissaan usb-standardin mukaisten latureiden sijaan omaa lightning-tekniikkaansa. Tulevaisuudessa asiaan saattaa kuitenkin tulle EU-alueella muutos.

Euroopan unionissa tehtiin taannoin ehdotus kaikkiin puhelimiin sopivasta yleislaturista. Reuters-uutistoimiston mukaan Euroopan komissio esittelee syyskuussa lakiehdotusta, jonka tarkouksena on vähentää ympäristön kuormitusta ja säästää kuluttajien resursseja. Ehdotuksen mukaan laturin täytyisi käydä sellaisenaan kaikkiin älypuhelimiin ja tabletteihin valmistajasta riippumatta.

Lakiehdotus on herättänyt vastustusta Applelta. Amerikkalaisyhtiön mukaan lakiehdotus haittaisi toteutuessaan innovaatiota ja kuormittaisi kaatopaikkoja. Yhtiön mukaan laki olisi myös tarpeeton, sillä esimerkiksi usb-standardin mukaisia latureita voi käyttää Applen tuotteissa adapterien avulla.