Love Island Suomen Veera kokeili varjoliitoa – jakoi videon huikeasta suorituksesta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Veera Virta nousi julkisuuteen Love Island Suomi -sarjan ensimmäisellä kaudella vuonna 2018. Tänä keväänä filosofian maisteriksi valmistunut Virta on nyt paljastanut Instagramissa kokeilleensa ensi kertaa varjoliitoa. Hän julkaisi tempauksesta myös videon.

Veera Virran mukaan hän sai lahjakortin Extremeteam.fi:n elämyslentoon. Televisiotähden mukaan hän oli innoissaan menossa katselemaan maisemia, mutta yllätykseksi kokemukseen kuului myös temppujen tekeminen. Tämä johti pahoinvointiin ja ylen antamiseen ilmassa.

– No oksuhan siinä temppuja tehdessä tuli ja 1,5h aikaisemmin syödyt Pulterin pihvit lensi mukavassa kaaressa 800 metristä alas, Virta paljasti.

Yllättävästä tilanteesta huolimatta Virta kuvailee kokemusta upeaksi ja unohtumattomaksi, ja kiittää Extremeteam.fi:tä turvallisesta varjoliidosta. Hän suosittelee Instagram-seuraajiaan kokeilemaan samaa, joskin toteaa ettei herkkävatsaisten todennäköisesti kannata suostua temppuyllytyksiin. Virta ei myöskään suosittele syömään juuri ennen liitämään lähtemistä.