Lais Ribeiro naku-uinnilla – somekuva venyttää sääntöjen rajoja

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brasilialainen supermalli Lais Ribeiro on tehnyt jo pitkään menestyksekästä malliuraa. Kaunotar on tullut monille tunnetuksi etenkin Victoria’s Secret -alusvaatemerkin muotinäytöksistä, mutta nainen on poseerannut myös muun muassa Chanelin, Louis Vuittonin ja Marc Jacobsin mallina.

Lais Ribeiro on nykyisin yli kahden miljoonan someseuraajan julkkistähti, jota kertomansa mukaan kiusattiin lapsena rumaksi. Nyt hän kuitenkin on suunnannut Havaijille, jossa Lais on pulahtanut naku-uinnille upean vesiputouksen alle. Kuva venyttää somepalvelun rajoja, sillä siinä ei välttämättä ole ihan riittävästi sensuuria. Katso kuva tästä.

Lais Ribeiro julkaisi itsestään upean kolmen kuvan sarjan, jossa nainen nähdään luonnon helmassa rinnat paljaana. Tyylikkäissä kuvissa tähdelle on laitettu pitkät hiustenpidennykset, joiden avulla nainen saa rintansa kahdessa kuvassa peitettyä. Viimeisessä otoksessa Ribeiro on kuitenkin siirtänyt hiukset olkansa taakse ja peittänyt ylävartalonsa käsillään.