Bull Mentula myönsi steroidien käytön Maikkarille – aiheuttivat vakavan terveysongelman

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kehonrakentajana tunnettu Jari ”Bull” Mentula on kertoi Härkävuosi – Jari ”Bull” Mentulan tarina -kirjassaan, että kärsii vaikeasta sydämen vajaatoiminnasta. Osasyynä vikaan ovat miehen elämässään käyttämät steroidit.

– Nautin treenaamisesta. Silloin kun koneessa on aineita, pystyn treenaamaan enemmän ja useammin, Mentula kertoo MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Hän paljastaa aloittaneensa anabolisten steroidien käytön vuonna 1995. Miehen sydämessä on läppävika, mitraalivuoto, paksuuntunut vasen kammio ja muita sairauksia. Hän on saanut apua oikeanlaisesta lääkityksestä.