Tatuoinnin ottanut meni uimaan – kuoli saamaansa infektioon

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

British Medical Journal (BMJ) -tiedejulkaisu kertoo 31-vuotiaan miehen menehtyneen, koska hän sai lihansyöjäbakteerin uituaan Meksikonlahdella. Mies oli ottanut vasikään jalkaansa tatuoinnin.

Hänen olisi ohjeiden mukaan pitänyt odottaa noin kaksi viikkoa ennen meressä uimista tatuoimisen jälkeen. Mies ei välittänyt ohjeista. Hänelle tuli uintireissun jälkeen kuumetta ja väristyksiä. Oireet muuttuivat kahden päivän jälkeen vakaviksi, ja hänet toimitettiin sairaalaan, BMJ raportoi.

Miehen jalka oli muuttunut pienestä punoituksesta violetiksi. Tatuointi oli syvään haavautunut ja tulehtunut. Miehellä todettiin lihansyöjäbakteeri. Hän vaipui koomaan alle vuorokaudessa ja joutui tehohoitoon. Kahden kuukauden taistelun jälkeen hän kuoli.

Myöhemmin selvisi, että miehellä oli krooninen maksatulehdus vuosien alkoholin runsaan kulutuksen vuoksi. Vibrio vulnificus -niminen bakteeri voi tarttua haavojen lisäksi myös raakaa kalaa, kuten ostereita syömällä. Se pystytään normaalisti parantamaan antibiooteilla, mikäli hoitoon pääsy on nopeaa.