90 Päivää morsiamena -pari vahvisti: Ero!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessakin esitetty suosikkisarja 90 Päivää morsiamena seuraa amerikkalaisia ihmisiä, joiden elämänrakkaus on kotoisin toisesta maasta. Sarjan seitsemännellä tuotantokaudella seurattiin myös ukrainalaisen Natalie Mordovtsevan and Mike Youngquistin rakkaustarinaa.

Mike ja Natalie ovat nyt vahvistaneet, että liitto ei ole toiminut ja he ovat eronneet. He menivät pikavauhdilla avioliittoon monen yllätykseksi, vaikka suhteessa ei ole ollut missään vaiheessa aidolta rakkaudelta tuntuvaa kipinää. He ovat toistensa vastakohtia. Natalie on kasvissyöjä ja uskovainen nainen, joka haluaa mahdollisimman pian lapsia. Mike on puolestaan periamerikkalainen lihaa syövä heteromies, joka uskoo avaruusolioiden perustaneen ihmiskunnan.

Mikelle viimeinen niitti oli se, että Natalie oli tuonut miespuolisen ystävän yhteiselle illalliselle. Natalie puolestaan tuntuu olevan enemmän kuin innoissaan erosta, eikä malta odottaa uusien ihmisten kohtaamista. Monen mielestä nainen ainoastaan käytti Mikea hyväkseen saadakseen viisumin Yhdysvaltoihin.

90 Päivää morsiamena -sarjan nimi tulee siitä, että pariskunnilla on kolme kuukautta aikaa solmia avioliitto Yhdysvalloissa asuessaan. Ulkomaalainen kumppani saa oleskeluluvan maahan avioliiton avulla.