Sorsa oppi puhumaan: ”You bloody fool”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Moni on kuullut lemmikkinä pidettyjen papukaijojen matkivan ihmisten puhetta, mutta harvempi on todennäköisesti kuullut sorsien tekevän samoin. Nyt tutkijat ovat hämmästyksekseen vahvistaneet australialaisen sorsan oppineen puhumaan solvaavalla tavalla.

Tutkija Peter Fullagar nauhoitti vuonna 1987 äänitteen, jossa Ripper-nimisen sorsan väitettiin matkivan oven ääntä ja sanovan ”you bloody fool”, vapaasti suomennettuna ”senkin pirun typerys”. Taannoin äänitteeseen perehtyi The Guardian -lehden mukaan Hollannin Leidenin yliopiston professori Carel ten Cate. Nauhoitetta analysoineet tutkijat totesivat sen osoittavan, että sorsat kykenevät matkimaan kuulemiaan ääniä.

Ripper-sorsan uskotaan oppineen toistelemansa fraasin hoitajaltaan. Ten Caten mukaan on tosin mahdollista, että fool-sanan sijaan sorsa sanoo ruokaa tarkoittavan sanan food. Ripperin ääntelyä nauhoittanut australialaistutkija Peter Fullagar nauhoitti myös vuonna 2000 äänitteen, jossa toinen sorsa matkii eri sorsalajin ääntelyä.