Supermalli rintavana parvekkeella – jäikö ohikulkijoilta huomaamatta?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippumalli Emily Ratajkowski synnytti maaliskuussa esikoislapsensa, jonka nimeksi tuli Sylvester Apollo Bear. Sittemmin 29-vuotias tähti on jo palannut takaisin töiden pariin, ja hänet on nähty jo jonkin aikaa upeissa lomakuvissa.

Nyt supermalli on poseerannut suurkaupungissa sijaitsevan kerrostalon parvekkeella upeassa punaisessa iltapuvussa, jonka etumus oli hyvin paljastava. Selvittämättä jäi mahtoivatko alla kulkevalla tiellä kulkeneet huomata julkkiskaunottaren poseerausta.

Emily Ratajkowskin tuoreen pojan isä on tähden aviomies, näyttelijä Sebastian Bear-McClard. Huippumalli oli runsaasti otsikoissa paitsi raskautensa ja synnytyksen aikoihin, myös sen jälkeen. Erityisesti huomiota herätti se, kuinka nopeasti raskauden merkit hävisivät mallinuran töihin palanneen tähden vartalosta.