Seiska: Sanna Kiiski joutui psykiatriseen sairaalaan – sotki raha-asiat maniansa aikana

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Toimittaja Sanna Kiiski on sairastunut vakavasti. Hän on kertonut Seiska-lehdelle saaneensa diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, joka vei hänet psykiatriseen hoitoon. Kiiski sotki raha-asiansa totaalisesti taudin maanisessa vaiheessa.

Nyt 47-vuotiaan toimittajan rahasotkuja puidaan skandaalilehden sivulla, koska hän on itse halunnut kertoa tilanteestaan. Hän on aiemminkin kertonut mielenterveysongelmistaan ja addiktioistaan. Yhden juorun mukaan Kiiski on lainannut tunnetulta suomalaiskaunottarelta kymppitonnin arvosta merkkilaukkuja ja koruja. Hän ei koskaan palauttanut niitä.

Lisäksi naisen on kerrottu vipanneen läheisiltään ja yhteistyökumppaneiltaan kymmeniä tuhansia euroa. Kiiski on nyt kertonut tilanteestaan rehellisesti katkaistakseen juorulta siivet. Hän lupaa sovittaa tekonsa.

– Pyydän anteeksi kaikilta, jotka ovat kärsineet toimieni takia ja pyrin parhaani mukaan korjaamaan asioita, kun olen paremmassa kunnossa, Sanna kertoo Seiskalle.