Lottovoittaja hukkui – löytyi rannalta voittokuponki lompakossaan

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Michiganista kantautuu traaginen uutinen, jossa erään miehen onni muuttui epäonneksi nopeasti. Hän hukkui kymmenien tuhansien dollarien arvoinen lottokuponki edelleen lompakossaan.

Casevillessä asuva Gregory Jarvis osti taannoin paikallisesta Blue Water Inn -ravintolasta Club Keno -lottokupongin. Se osoittautui 45 000 dollarin eli noin 38 000 euron voittokupongiksi. Jarvisilla ei kuitenkaan ollut voimassa olevaa henkilöllisyyskorttia, ja niinpä hän joutui odottamaan uutta korttia voidakseen lunastaa kortin.

Huoli ystävällisen miehen maineessa ollutta Jarvisia kohtaan heräsi, kun häntä ei yllättäen näkynyt töissä tai kantakuppilassa. Lopulta perjantaina läheiseltä yksityiseltä rannalta löydettiin ruumis ja Jarvisille kuulunut vene. Lottokuponki oli vieläkin lunastamattomana lompakossa.

Viranomaisten mukaan Jarvis hukkui tapaturmaisesti iskettyään päänsä. Voittokuponki on sittemmin toimitettu hänen sukulaisilleen, uutisoi ABC 12.