Lou-koira rikkoi ennätyksen – korvien pituus 34 senttiä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lou-nimisen pesukarhukoiran kuulon pitäisi kaiketi olla erittäin hyvä. Koiralla on nimittäin tiettävästi pidemmät koirat kuin yhdelläkään sen elossa olevalla lajitoverilla.

Oregonissa asuva Paige Olsen kertoo Lou-koiransa korvien olleen aina huomattavan pitkät. Lopulta hän päätti mitata korvat pandemia-aikana. Korvien pituudeksi paljastui lähes 34 senttiä.

– Kaikilla mustaruskeilla pesukarhukoirilla on pitkät kauniit korvat, mutta joillain ne ovat muita pidemmät. Koirien pitkät korvat osuvat maahan ja nostavat esiin hajuja niiden seuratessa jälkiä ulkona. Tämän ansiosta ne ovat hyviä seuraamaan erittäin vanhoja jälkiä, jotka jäisivät muilta koiraroduilta huomaamatta, Olsen kuvaili.

Guinnessin ennätystenkirja on vahvistanut Loun rikkoneen maailmanennätyksen pitkien korviensa ansiosta. Paigen mukaan koiran pitkät korvat eivät juurikaan vaadi erityistoimenpiteitä. Talvisin hän tosin pukee Loulle huivin, joka estää sen korvia osumasta lumihankeen.