Sanna Marin juhli artistien kanssa – kulttuuriväeltä rajua kritiikkiä: ”Brändäyksen uusi linja”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pääministeri Sanna Marin kutsui viikonloppuna joukon suomalaisia artisteja viettämään iltaa virka-asuntoonsa Kesärantaan ruoan, juoman ja laulun merkeissä. Kutsun mukaan tarkoituksena oli keskustella kulttuurialan tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä, mutta vakavat keskustelut jäivät kuitenkin paikalla olleiden mukaan käymättä. Sen sijaan juomaa ja yhteislaulua riitti.

Pääministerin järjestämä tilaisuus on aiheuttanut kulttuurialalla ihmetystä, sillä hänen johtamansa hallitus on rajoittanut koronakriisin siivellä erityisesti esiintyvien taiteilijoiden työskentelyä. Monet artistit sekä heitä edustavat järjestöt ovat yrittäneet puolentoista vuoden ajan saada neuvoteltua hallituksen kanssa ratkaisua alan tilanteeseen, mutta läpimurtoa ei ole saatu aikaan. Pääministerin lauantaina järjestämä tilaisuus nähdäänkin nyt lähinnä Sanna Marinin yrityksenä nostaa omaa ja puolueensa imagoa vaalien alla.

– Se mitä mietin on, että miksi tämä tilaisuus järjestettiin? Tehtiinkö se alamme hyväksi vai Sanna Marinin uuden, selkeästi nähtävän imagomuutokseen pyrkivän kampanjoinnin hyväksi? Miksi paikalla ei ollut niitä alamme ihmisiä ja esimerkiksi artisteja jotka ovat oman työnsä tai kohdatun työttömyyden rinnalla taistelleet lähes kaksi vuotta elinkeinomme vuoksi?, vuoden managerina taannoin palkittu Peppi Puljujärvi kysyy sosiaalisessa mediassa.

– Alamme edunvalvonta joutui odottamaan lähes 1,5 VUOTTA että pääsi kunnolla tapaamaan Sanna Marinia lukuisista yrityksistä huolimatta ja viemään HÄTÄMME suoraan hänelle. Koko tämän alaamme erityisen paljon koskettaneen kriisin aikana hän on pysynyt hyvin välinpitämättömänä alan lähestymisyrityksiä kohtaan, Puljujärvi jatkoi.

Monia suomalaisia eturivin artisteja manageroivan Manage Me -yhtiön Carla Ahonius lähetti pääministerille avoimen kirjeen sosiaalisessa mediassa. Vuoden managerina taannoin palkittu Ahonius totesi Kesärannan tilaisuuden olleen todellisuudessa hieman muuta kuin kutsutuille oli kerrottu, ja hän epäili tilaisuuden olleen osa pääministerin brändäystä sosiaalisessa mediassa.

– Eilen olit kutsunut Kesärantaan alamme ihmisiä. Siinä missä kutsussa on lukenut illan agendalla olevan keskustelua alamme tilanteesta on ajan täyttänyt esim. Yhteislaulu. Tiimisi toimii upeasti sillä somesi näyttäytyi juuri suunnitellusti ihanan rennolta ja lähestyttävältä. Uusi linjaus brändäyksessäsi tuntuu siis toimivan. Keskusteluita ei kuulemani mukaan ole liiemmin käyty. Kutsuttujen joukossa ei ole ollut ainuttakaan ihmistä, jotka ovat äänekkäästi ja väsymättä 18 kuukauden ajan alaamme puolustaneet, Carla Ahonius kommentoi.

Myös Blockfest-tapahtuman promoottori Kalle Kallonen oli samoilla linjoilla.

- Tuli mieleen se Kummelin vanha sketsi, kun apinaa koijataan. Tässä on puolitoista vuotta ala huutanut apua ja ihmiset ovat taistelleet jopa oman mielenterveytensä kustannuksella ja yrittäneet pitää omistaan huolta. Ja sen jälkeen kun katsoo tuota menoa. Se on niin läpinäkyvää, hymyilyä, Kalle Kallonen kommentoi pääministerin juhlia sosiaalisessa mediassa Ilta-Sanomien mukaan.

Lauantain juhlat asettuivat tänään jopa aikaisempaa erikoisempaan valoon, sillä hallitus ilmoitti aikovansa leikata kulttuurialan rajoituksesta peräti 18,4 miljoonaa euroa. Tämä leikkaus on luonnollisesti ollut pääministerin tiedossa samalla, kun hän juhli virka-asunnossaan kulttuurialan tähtien kanssa.