Mäti on joulupöydän kruunu – tunnistatko eri kalojen mädit?

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Monessa perheessä on päätetty luopua tänä vuonna joulukinkun hankkimisesta. Sen sijaan joulupöydän antimissa panostetaan lähiruokaan, luomuun ja kalapitoiseen valikoimaan. Mäti on todellista juhlaherkkua.

Mätimunien koko ja väri vaihtelee kalalajin mukaan. Kirjolohen mäti on suurirakeista ja oranssipunaista. Mateen ja muikun mätihelmet ovat pienimpiä. Mateenmäti on väriltään vaaleankeltaista ja muikunmäti oranssinkeltaista. Härkäsimpun mäti on melko suurirakeista ja harmaanvihreää. Siianmäti on melko kirkkaan oranssia. Merten musta kulta eli kaviaari on sammenmätiä.

– Mätejä on kaupoissa ympäri vuoden joko tuoreena tai pakastettuna. Kirjolohen mätiä saa myös kylmäsavustettuna. Sulana myytävä mätikin voi olla kertaalleen pakastettua. Kysy kaupastasi! Kaupoissa voi nähdä myös täysin kasviperäistä ”kaviaaria”, joka on tehty merilevästä. Jos ruokailijoiden joukossa on vaikkapa kala-allergikko, voi mädin silloin korvata tällaisella merilevävalmisteella, Pro Kala ry tiedottaa.

Tuore mäti tarjoillaan yleensä miedosti suolattuna blinien tai paahtoleivän kanssa. Lisäksi tarjotaan hienonnettua sipulia, smetanaa, kermavaahtoa tai kermaviiliä sekä mustapippuria. Mädistä voi tehdä hyytelöitä sekä kylmiä kastikkeita kalan kanssa tarjottavaksi ja se sopii myös uuniperunan tai tuulihattujen täytteeksi.