Sara Siepin poseeraus saa miesten sukat pyörimään: ”Aikamoisia tunnemyllerryksiä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Monitoimijulkkis Sara Sieppi tunnetaan paitsi taannoisena Miss Suomena myös monien televisio-ohjelmien tähtenä. Missikaunotar on mukana myös Iholla-realitysarjassa, jossa seurataan hänen elämäänsä todella läheltä. Taannoin kesämökin ostanut Sieppi on viettänyt viime aikoina somesta hieman hiljaiseloa, mutta hänen arkeaan nähdään jatkossa Iholla-sarjan uusissa jaksoissa.

– Raportoin tossa koko kesän ja alkusyksyn IHOLLA-kameralle, niin pää tarvinnut pientä taukoa siit, et ihan koko ajan ei tarvi kertoa, mitä näissä omissa Salkkareissa (toiselta nimeltä Elämä) tapahtuu. Ollaa nähty muutamat jaksot ja täytyy sanoo, et aikamoisia tunnemyllerryksiä noihin kuukausiin on mahtunut, Sara Sieppi kertoo.

– Ihan ei välttämättä kaikkea haluais ite elää enää uudelleen suoratoistopalvelun muodossa, mut siel on varmasti paljon sellaista, mihin tekin pystytte samaistuu. Tammikuussa mennää sitten niillä ja tänne teen kevyttä laskua jossain kohtaa, koska IKÄVÄ teitä. Eli täällä siis kaikki tosi hyvin, vaikka vähän hiljaista onkin!