Houkutteleva Facebook-huijaus leviää Suomessa – mökkiarvonta kalastelee tietojasi

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sosiaalisessa mediassa leviävien arpajais- ja kilpailuviestieb suhteen kannattaa olla tarkkana. Esimerkiksi Facebookissa on viime päivinä levinnyt Pieneksi-sivun ilmoitus, jossa luvataan arpoa pieni mökki yhdelle onnekkaalle. Todellisuudessa kyseessä on yritys kalastella ihmisten tietoja.

Ilmoituksessa Facebook-käyttäjiä kehotetaan melko viattomalta vaikuttavasti kirjoittamaan ”kyllä” julkaisun kommenttiosioon, jakamaan sen ja tykkäämään sivusta. Kommentin jättäneet saavat viestin, jonka sisältämä linkki johdattaa tietoja kalastelevalle huijaussivustolle.

Huijauksen toi esille Twitterissä toimittjaa Kari Haakana. Pieneksi-huijauksen takana on ilmeisesti saksalainen Todeadoo. Mökkihuijaus on levinnyt Facebookissa jo joidenkin kuukausien ajan, yleensä hieman erilaisilla kuvilla ja esittelyteksteillä varustettuna.