Blind Channel julkaisi tänään uuden biisin – vastalause oletuksille ja keino valloittaa maailman

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomea Euroviisuissa edustanut Blind Channel julkaisi tänään uuden We Are No Saints -kappaleen. We Are No Saints on osa keväällä ilmestyvää albumikokonaisuutta. Yhtye solmi keväällä yhteistyön kansainvälisen Century Media -levy-yhtiön kanssa, joten biisit saavat maailmanlaajuisen julkaisun ja jakelun.

– Noustuamme suosioon meihin kohdistui musiikkialan, kuuntelijoiden ja erilaisten päättäjien toimesta hirveä määrä erilaisia oletuksia ja vaatimuksia. Monia varmasti ärsyttää meidän tyyli ravistella häkkejä – musiikillisesti ja muutenkin. Tuntui, että meistä yritettiin tehdä jotain, mitä ei oikeasti olla, parempia roolimalleja, kansallissankareita. Teimme tämän biisin vastaukseksi noihin vaatimuksiin. We are no saints.

Blind Channel starttaa biisin myötä kotimaan kiertueelle joulukuussa. Luvassa on ikärajattomia ja -rajallisia keikkoja Lahdessa, Turussa, Seinäjoella, Torniossa ja Nivalassa sekä Silja Europalla. Suomen keikkojen jälkeen bändi lähtee kuukauden mittaiselle Euroopan kiertueelle yhdessä Eskimo Callboyn kanssa.