Hollanti ottaa tiukat rajoitukset käyttöön – koskee todennäköisesti myös rokotettuja

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Noin 85 prosenttia aikuisista hollantilaisista on rokotettu täysin koronavirusta vastaan. Tehosterokotteita on toistaiseksi annettu vain pienelle joukolle ihmisiä, joilla on heikko immuunijärjestelmä, ja joulukuussa niitä tarjotaan yli 80-vuotiaille. Tautimäärät ovat kasvaneet ennätyssuuriksi.

Hollannissa luovuttiin koronavirusrajoituksista syyskuun lopulla ja uudet koronavirustartunnat 17,5 miljoonan asukkaan maassa ovat lisääntyneet nopeasti sen jälkeen. Torstaina maassa kirjattiin 16.300 tartuntaa yhden vuorokauden sisällä.

Uusi infektioaalto on kuormittanut sairaaloita kaikkialla maassa ja pakottanut ne vähentämään perusterveydenhoidon potilaita koronavirustautiin sairastuneiden potilaiden hoitamiseksi. Nyt maassa suunnitellaan kolmen viikon pakkosulkua. Baarit ja ravintolat sulkeutuvat aikaisin ja urheilutapahtumat järjestetään ilman yleisöä kolmen viikon karanteenin aikana, Reuters uutisoi.

Ihmisiä kehotetaan työskentelemään etänä mahdollisimman paljon, eikä yleisöä päästetä tulevien viikkojen urheilutapahtumiin. Sen sijaan koulut, teatterit ja elokuvateatterit pysyvät auki. On epäselvää, koskevatko rajoitukset myös rokotettua väestönosaa, mutta todennäköisesti sulku on tarkoitettu kaikille.