Emma Watson yläosattomissa? Sometilin rohkea kuva yllätti Potter-fanit

Viihdeuutiset · Stara.fi

Emma Watson nousi aikoinaan kuuluisuuteen Harry Potter -elokuvien lapsitähtenä. Menestys ei jäänyt suosittuun elokuvasarjaan, sillä hän on sen jälkeen luonut näyttävää uraa Hollywoodissa. Taannoin 30-vuotiaan näyttelijän huhuttiin lopettaneen uransa, mutta manageri kiisti väitteet.

Potter-fanit ovat nyt yllättyneet toden teolla, kun Emma Watsonin sometilillä on julkaistu kuva yläosattomissa poseeraavasta naisesta, jonka intiimit alueet ovat ainoastaan perhosten peitossa. Watsonin sometilin kerrotaan olevan feministien käsissä, joten kuvan naisen henkilöllisyydestä ei ole täyttä varmuutta.

Emma Watsonin agentti Jason Weinberg kertoi taannoin, ettei Watsonin ura ole ohi. Näyttelemisen lisäksi muun muassa YK:n hyväntahdon lähettiläänä ja ihmisoikeusaktivistina tunnettu Watson on nähty viime vuosina valkokankaalla elokuvissa, kuten Kaunotar ja Hirviö, The Circle ja Pikku naisia.

PÄIVITYS: Lisätty maininta sometilin haltuunotosta.