Johanna Pakonen opiskelee uutta alaa – musiikki ei ole jäänyt kokonaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuoden 2002 tangokuningatar Johanna Pakonen on aloittanut uuden alan opiskelut. Kaunis laulajatar opiskelee parhaillaan viherrakentamista. Hän on nauttinut koulun penkillä istumisesta ja aikoo ottaa ilon irti vapaaviikonlopuista.

– En kaipaa entistä elämäntyyliä kyllä yhtään. Rauhalliset aamut kotona, omasta sängystä herääminen, säännöllinen ja rutinoitunut arki, aikaa perheelle ja lapsen kanssa olemiselle, vapaat viikonloput ystäville. Parasta ikinä. Nyt otetaan takaisin menetettyä nuoruutta ja aikuisuutta, Pakonen kirjoittaa Instagramissa ja paljastaa opiskelevansa viherrakentamista.

Hän täytti aiemmin tänä vuonna 45 vuotta. Upea daami on myös löytänyt rinnalleen uuden miehen, jonka kanssa kihlautui viime vuonna. Hän on perustanut uudelle ammatille oman Viherkuningatar-nimisen Instagram-kanavan.