Helsinki on yhtä kallis kuin Lontoo – listan kärkipäähän silti vielä matkaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Päivittäisen elämisen hinta on noussut korona-aikana eri puolilla maailmaa. Economist Intelligence Unit on julkaissut maailmanlaajuisen elinkustannusindeksin, josta selviää muun muassa se, että Helsinki ja Lontoo ovat yhtä kalliita.

Helsinki ja Lontoo ovat molemmat indeksin sijalla 17. Kaupunkien kalleusindeksi lasketaan noin 200 päivittäistuotteen ja palvelun hinnoista. Elinkustannusten vertailussa ei kuitenkaan huomioida esimerkiksi asuntojen hintoja.

Listan ensimmäiselle sijalle kohosi Israelin Tel Aviv. Jaetulla toisella sijalla ovat viime vuonna kärkipaikkaa pidellyt Pariisi ja Singapore. Neljänneksi kallein kaupunki on tänä vuonna Sveitsin Zürich ja viidenneksi Hongkong.

Indeksissä listattiin myös edullisimmat kaupungit elää. Niitä ovat Syyrian Damaskos, Libyan Tripoli, Uzbekistanin Taškent, Tunisian Tunis ja Kazakstanin Almaty.

Maailman kalleimmat kaupungit 2021:



1. Tel Aviv, Israel



2. Pariisi, Ranska



2. Singapore



4. Zürich, Sveitsi



5. Hong Kong



6. New York City, Yhdysvallat



7. Geneve, Sveitsi



8. Kööpenhamina, Tanska



9. Los Angeles, Yhdysvallat



10. Osaka, Japani



11. Oslo, Norja



12. Soul, Etelä-Korea



13. Tokio, Japani



14. Wien, Itävalta



14. Sydney, Australia



16. Melbourne, Australia



17. Helsinki, Suomi



17. Lontoo, Iso-Britannia



19. Dublin, Irlanti



19. Frankfurt, Saksa



19. Shanghai, Kiina