Risteilyalukselle rekrytoidaan kesätyöntekijöitä – vietä kesä merillä?

Matkailu · Terhi Piiroinen

Miltä kuulostaisi kesä merillä? Monelle kokemukselta, jonka avulla saisi uuden sulan hattuun. Nyt Tallink Silja rekrytoi 300 kesätyöntekijää ensi vuodelle. Tarjolla on 2-3 kuukauden kesätyöjaksoja ja esimerkiksi myös tarvittaessa töihin kutsuttavia ekstraajia.

Nyt haussa olevat kesätyöpaikat ovat kahdelle Suomen lipun alla liikennöivälle laivalle. Vaikka laivat liikennöivät Helsingistä ja Turusta Tukholmaan, niin työntekijöitä laivoilla on ympäri Suomea. Tehtävät ovat hyvin monipuolisia ja töihin haetaan niin opiskelijoita, uransa alkuvaiheessa olevia henkilöitä kuin jo kokeneita alansa ammattilaisia.

– Laivoille haetaan palveluhenkisiä, positiivisia ja kielitaitoisia henkilöitä useisiin eri tehtäviin ravintoloihin, myymälöihin, lasten leikkihuoneeseen, keittiöön ja hotelliosastolle. Paikkoja on auki myös kansi- ja koneosastolle. Meillä on kesätöissäkin positiivista pöhinää ja työntekijät jäävätkin usein sille tielleen, kertoo Tallink Siljan HR-johtaja Susanna Siljander.

Maapuolen kesätyöpaikat ovat terminaaleissa, matkamyynnissä, varastossa ja esimerkiksi rahdin puolella. Työtehtävien kirjo on laaja ja monipuolinen sekä laivoilla että maissa. Sekä merille että maatöihin vaaditaan 18 vuoden ikää. Maapuolen kesätyöpaikat aukeavat helmi-maaliskuun aikana.